Unohdin kokonaan edellisessä postauksessa mainita synttäripäivän ikävästä välikohtauksesta. Suurin osa vieraista oli käynyt ja muutama ystäväni enää olivat tässä. Tutkailtiin Miinan huoneessa lahjoja ja leikittiin tytsyn kanssa. Miina alkoi kontata kohti lelulaatikkoaan ja kaatui legojen päälle, jolloin tuli itku. Ystäväni, joka lähimpänä sattui olemaan, nappasi Miinan syliinsä ja alkoi puhaltaa tämän kättä (kun luultiin siihen sattuvan). Luulin jo tilanteen helpottaneen, kun Miina lopetti itkun, mutta siitä se vasta alkoi.
Miina veti henkeä pitkään, mitä tekee välillä suuttuessaan tai jos sattuu. Näyttää siis kuin itkisi ilman ääntä. Yleensä tilanne menee ohi nopeasti, mutta nyt ei. Lapsi näytti vetävän henkeä todella kauan ja alkoi jo sinertää. Nappasin Miinan syliini ja aloin automaattisesti puhaltamaan naamalle, lapsi tuntui ihan veltolta ja naama todella oli sininen. Pelko alkoi vallata minut, kerkesin jo pelätä pahinta. Miinan silmät muljahtelivat oudosti ja kädet ja jalat sätkivät krampin omaisesti. Ajattelin, että nyt pitää soittaa ambulanssi. Nousin seisomaan ja läksin viemään Miinaa hoitopöydälle, jolloin sai viimein vedettyä henkeä ja parkaisi itkuun. Minäkin itkin, helpotuksesta. Kädet tärisivät minulla pitkään tapahtuman jälkeen ja Miinakin oli kovin väsynyt koko loppu illan. Mikä se oli?! Ystäväni kertoi minulle hänen siskontytön samanlaisista kohtauksista ja että ne ovat normaaleita. Asia kuitenkin jäi vaivaamaan minua, ihmekös tuo, ja illalla nukkumaan käydessä tarkistin monta kertaa Miinan asennon ja että hengittää kunnolla. Jokainen itkun alku sinä iltana sai minut paniikkiin. Yön nukuin todella huonosti, Miina puolestaan hyvin.
Seuraavana päivänä äitini soitti sairaanhoitajaystävälleen, joka kertoi kyseessä olevan affektikrampin. Lapsi siis "kiukustuu niin, että taju lähtee". Netistä luin ja niin se todella on, aivan normaalia, vaaratonta ja karusti sanottuna huvittavaa, että voi vauva raivostua niin että taju lähtee. Vaarattomaksi kohtausta on vaikea kuvitella, koska oikeasti se näyttää todella pelottavalta. Nyt onneksi tiedän tällaisen olevan mahdollista ja vältän mahdollisesti seuraavan krampin tullessa sen paniikin, joka valtasi minut nyt. Siitä olen vaan kovin häkeltynyt, ettei neuvolassa koskaan mainittu mitään tällaisesta? Ei koskaan. Mielestäni siitä kuuluisi kertoa kaiken muun vauvan terveyteen liittyvän faktan yhteydessä. Voi olla, että olisin osannut suhtautua siihen nyt myös rennommin, jos olisin tiennyt mikä se on. Ehkä.
Tiedoksi vaan teille kaikille pienten lasten äideille tai odottaville äideille, joilla ei tästä ollut tietoa.
-Henna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti