Joulu tuli ja meni.

Tällainen kuva löytyi meidän joulukortista.

Kyllä se aina vaan yllättävän nopeasti sieltä saapuu, vaikka varautumisen aloittaisi jo kesällä! Toisaalta vähän harmittaakin, olen jouluihminen ja rakastan kaikenmaailman jouluhömpötyksiä. Varsinkin lahjojen antamista. Pitkin vuotta mieleeni pulpahtelee mahdollisia lahjaideoita ja lahjakaappi täyttyy pikkuhiljaa. Tänä vuonna suurimman ilon minulle tuotti paketti, jonka veljieni kanssa yhteisenä lahjana annoimme äidille. Sielä oli samsungin tabletti, jotta mamma pääsee itse kotonaan nettiin ja saa otettua Miinasta niitä valokuvia, joita aina minulta toivoo. <3

Muutama postaus oli tarkoitus ennen aattoa kirjoittaa ja aattonakin hyvät joulut toivottaa, vaan eipä sitä muka ehtinyt! Joten hyvää joulua nyt näin vähän jälkikäteen. Toivottavasti kaikilla oli mukava ja rauhallinen joulu. Minulla tuntui ainakin kova kiire olevan viimeisinä päivinä siivoilun ja pakettien jaon kanssa. Jossain välissä ehdin onneksi piparit paistaa, joka vähän tuoksullaan loi tunnelmaa. 

Aatto sitten vietettiin ihan kotona oman perheen kesken. Aamupäivällä käytiin hautausmaalla äitini ja veljeni kanssa, päivällä syötiin ja saunottiin ja alkuillasta availtiin paketteja. Voi kyllä niitä oli taas paljon, ihan liikaa! Miina ei vielä ymmärtänyt niitä itse oikein availla, joten suurimman osan avattiin me vanhemmat. Yhdestä paketista paljastui traktori perävaunuineen ja eläimineen, joka vei Miinan kaiken huomion. Mitkään muut paketit eivät sitten enää kiinnostaneetkaan!
Tässä vähän kuvasia kuluneelta viikolta.

Paketti äidille <3

Ihanat herkkupiparit ystäväpariskunnalta <3

Aaton pikkutonttu, jolle ei hattua saanut laittaa!

Saatiin me aikuisetkin lahjoja jonkun verran ja muutama ihana on pakko teille kertoa. Antilta sain kaulakorun, Miinalle hän oli ostanut samanlaisen <3 Yhdestä paketista löytyi ihana munakello ja yhdessä oli tossut, joissa kylmät varpaat lämpiää hetkessä. :)  Kiitos.

Nyt näin ajoissa jo ensijoulua ajatellen haluan kyllä erilaisen joulun. Sukulaisia ja pukin. Siitä se oikea jouluntunnelma mielestäni tulee. 

Uutta vuotta odotellessa.

T.Henna

Kauneimmat joululaulut

Siitä on melkeinpä jo tullut perinne. Joka vuosi ennen joulua käymme äitini kanssa kuuntelemassa kauneimmat joululaulut kirkossa. Se tuo minulle ainakin joulun tunnelmaa. Viimevuonna jäi kyllä laulut välistä, kun Miina oli vielä niin pieni ja muutenkin ehkä synnytyksestä sekaisin ollessani en halunnut sinne mennä. Nyt Miina jäi isin kanssa kotiin ja minä ja äitini lähdimme kirkkoon. 

Joululaulut ovat ihania ja tykkään niitä kuunnella ja saatanpa uskaltaa laulaakin muiden joukossa. Ja jos nyt en ihan laulaa uskalla niin suuta ainakin liikuttaa, niin että muut luulevat minun laulavan :D syy tähän ei ole huono lauluääneni, vaan se tunneryöppy joka tulee laulaessa. On olemassa kappaleita, joissa on hyvin koskettavat sanat. Joululauluista hyvänä esimerkkinä toimii varpunen jouluaamuna. Alan miettiä, ehkä liiankin syvällisesti jos laulan ääneen, jolloin tulee itku. Tämä kyllä lukeutuu myös niihin kappaleisiin, joita en voi edes teeskennellä laulavani, koska silloinkin tulee itku. En tiedän olenko ainut laatuani vai onko muillakin samoja ongelmia? Ehdoton suosikki joululauluista, jo monena vuotena, on ollut sydämeeni joulun teen. Sen jopa pystyn laulamaan. Melkein aina. Joskus tulee itku.
Lauloin tai en, kuuluu se osana jouluun ja sain hyvän mielen. :)

Nyt on joulukuukin jo puolessa välissä ja kohta aatto.. Alkaa perinteistä joulupaniikkia pukkaamaan. Vielä nimittäin puuttuu osa lahjoista (vaikka olin olevinani taas ajoissa!!!), kortit ja muut muistamiset pitää vielä viedä, pitäisi siivota, pestä sauna, leipoa piparit.. onhan näitä. Aamuviideltä heräsin täysin pirteänä, joskin stressaantuneena näistä asioista. No.. ehkä saan hoidettua edes muutaman asian jo tänään. Antti onneksi lupasi hankkia pari lahjaa. 

Saatiinpa lumestakin nauttia viikonloppuna!

Joulu tuli taloon.

Nyt saa kaiketi ihan luvan kanssa hössöttää? Eilen oli ensimmäinen joulukuuta mikä tarkoitti sitä, että joulukalentereista sai avata ekat luukut! Kummilapsille tehdyissä kalentereissa oli tytöille muumi karkkiaskit ja pojille mini taskulamput. Miinan angry birds kalenterista löytyi ihan vaan perus suklaa ja senkin äiti söi. :D 
Kalenterit sain toimitettua viimeisenä mahdollisena päivänä eli marraskuun viimeisenä. Kaikki olivat kovin otettuja niistä. Kuulemma innoissaan illalla jo odottivat aamua, että saa avata. Tuli itselle siitä hyvä mieli. Meilläkin seinällä roikkuu minun mummini vanha kalenteri, mutta luukut ovat tyhjät. Ehkä ensi jouluna sinne sitten Miinalle piilotan pikkuisia juttuja.

Tällainen koristaa olohuoneen seinää.

Joulukuun kunniaksi eilen vaihdoin myös jouluverhot ja kaivoin kyntteliköt ja joulutähdet ikkunoihin. Tonttuja en vielä ikkunoihin laittanut, enkä olohuoneeseen muita tekstiilejä vaihtanut kuin ne verhot. Siivouksen yhteydessä sitten viimeistelen kaikki koristukset. Ensimmäiset joululahjat aion myös laittaa postiin jo tänään, niin tulee lahjahyllylle taas lisää tilaa! Paketit lähtee helsinkiin ja tornioon! ;)

Perjantaina saan taas ihanat ystäväni kylään ja vietämme pikkujoulua. Tosin ihan rauhallisissa merkeissä ja Miinan mukaan lukien. Pienen kinkun ajattelin ostaa ja jos sitä sitten tekisi torttuja tai pipareita naposteltavaksi. Ihanaa nähdä taas rakkaita pitkästä aikaa ja päästä nauramaan! Miinan isikin taitaa lähteä paikallisen juottolan pikkujouluihin, joten saamme olla ihan naisten kesken :)

Näin alkaa meillä joulukuu, mitenkäs teillä? :)

-Henna-

Joko saa joulusta hössöttää?

SAA! Olen nimittäin bongannut tuolla lenkkeillessäni ihmisten pihoilla jo paljon valoja, missä ei sinäänsä ole mitään ihmeellistä.. mielestäni ne ovat ennemminkin tätä nykyä kausivaloja, kuin jouluvaloja. On tullut pari kynttelikköäkin nähtyä ja tonttuja siellä täällä! :) Itse en vielä ole mitään valoja jaksanut laittaa, mutta ihan hyvin jo seuraavan siivouksen yhteydessä voisi tuon jouluhärpäkekaapin tyhjentää. 

Viime postauksessa kerroin, että mieli tekisi jo paketoida lahjoja. Nyt tilanne on se, että olen paketoinut melkeimpä kaikki tähän mennessä hankitut! Ai että se on ihanaa puuhaa <3 Muutama lahja tuolla kaapissa pyörii, joiden saajasta en ole aivan varma. Käykö muille koskaan niin? Innoissani tilailin nettikaupoista ja mielestäni olin hyvinkin kekseliäs.. kun paketti sitten saapui, syystä tai toisesta, huomasin lahjojen olevan huonoja. Liian lapsellisia tai jotenkin muuten epäsopivia hänelle, jolle sen olin suunnitellut. Niitä on muutama, mutta onhan tässä onneksi aikaa ja ehkä vielä keksinkin kenelle ne annan.

Joulukortit odottelevat vielä kuvaa, muuten siis ovat valmiit. Jonain päivänä ajattelin pitää kuvaustuokion, jospa saisin kaikki lapset (Miinan Vilman ja Lillin) samaan kuvaan. Voi olla, että haaveeksi jää, mutta aion yrittää.  

Lisäksi olen tehnyt neljä joulukalenteria, meidän kummilapsille, joissa on joka päivälle pieni paketti. Joskus monia monia vuosia sitten ostin tiimarista seinälle ripustettavat tontut, joissa 24 pientä taskua. Tuolla ne ovat kaapissa pyörineet ja odotelleet ilmeisestikin juuri tätä vuotta :D Kalenterien saajat ovat joko minun, mieheni tai yhteisiä kummilapsiamme, 3 ja 2 vuotiaat pojat ja 10 ja 6 vuotiaat tytöt. Jostain kumman syystä tytöille oli helpompaa löytää sopivia lahjoja. On avaimenperiä, huulikiiltoja, peiliä, kynsilakkaa, pimeässä hohtavia tähtiä, minivihko+kynät, pinssejä, kaulakorut, rannekorut, korviksia jnejne. Pojille puolestaan esim pimeässä hohtavia ötököitä, jojot, pelinoppia, työkalujuttuja, minipyyhkeet, autoja, dinoja jne. Ihanaa on ollut näperrellä. Miinalle en vielä vastaavaa viitsi tehdä, koska ihan ei ehkä vielä ymmärrys siihen riitä. Ensi jouluna sitten askartelen myös omalle rakkaalle lapselleni <3 

Isänpäivästä mainittakoon sen verran, että aika hulinaa on meillä ja tulee olemaankin. Miinalla kun oman isin lisäksi on 5 pappaa! No neljä oikeaa ja yksi "väärä" :D Siis äitini miesystävä. Arvatenkaan ei ehditty sunnuntaina kaikkia näkemään, joten tiistaihin asti meni että saatiin kaikki onniteltua!

Ylihuomenna olisi mulla me&i lastenvaatekutsut, joten huomenna pitäisi siivota. Ehkä saan jotain valojakin jo ripusteltua. Ainakin tontut kaivan kaapista vahtimaan ;)

Tällaista tällä erää.

-Henna-

Halloween

Mielelläni kirjoittaisin kuinka halloweenia juhlittiin ystävien kanssa vampyyreiksi ja muiksi oksetuksiksi pukeutuneina ja kuinka herkuteltiin hämähäkkimuffinseja ja haamukakkuja sorminakeista puhumattakaan. En kuitenkaan kirjoita, koska tänäkin vuonna kaikki tuo jäi haaveilutasolle.

Päivä oli päivä muiden joukossa ja ainoa pyhästä muistuttava koristus roikkuu meidän oven vieressä.

Ehkä ensi vuonna sitten vähän jotain enemmän?

Kohtahan se joulukin taas tulla tupruttaa ja pikkuhiljaa voi sitä alkaa järjestellä. Shoppailua, joululahjoja, sisustusjuttuja, koristeluja, suunnittelua, paketointia, korttien askartelua. Toki olen jo muutaman lahjan pukinkonttiin löytänyt ja sormet kovasti syyhyää päästä paketoimaan. 

Henna

Affektikramppi

Unohdin kokonaan edellisessä postauksessa mainita synttäripäivän ikävästä välikohtauksesta. Suurin osa vieraista oli käynyt ja muutama ystäväni enää olivat tässä. Tutkailtiin Miinan huoneessa lahjoja ja leikittiin tytsyn kanssa. Miina alkoi kontata kohti lelulaatikkoaan ja kaatui legojen päälle, jolloin tuli itku. Ystäväni, joka lähimpänä sattui olemaan, nappasi Miinan syliinsä ja alkoi puhaltaa tämän kättä (kun luultiin siihen sattuvan). Luulin jo tilanteen helpottaneen, kun Miina lopetti itkun, mutta siitä se vasta alkoi. 

Miina veti henkeä pitkään, mitä tekee välillä suuttuessaan tai jos sattuu. Näyttää siis kuin itkisi ilman ääntä. Yleensä tilanne menee ohi nopeasti, mutta nyt ei. Lapsi näytti vetävän henkeä todella kauan ja alkoi jo sinertää. Nappasin Miinan syliini ja aloin automaattisesti puhaltamaan naamalle, lapsi tuntui ihan veltolta ja naama todella oli sininen. Pelko alkoi vallata minut, kerkesin jo pelätä pahinta. Miinan silmät muljahtelivat oudosti ja kädet ja jalat sätkivät krampin omaisesti. Ajattelin, että nyt pitää soittaa ambulanssi. Nousin seisomaan ja läksin viemään Miinaa hoitopöydälle, jolloin sai viimein vedettyä henkeä ja parkaisi itkuun. Minäkin itkin, helpotuksesta. Kädet tärisivät minulla pitkään tapahtuman jälkeen ja Miinakin oli kovin väsynyt koko loppu illan. Mikä se oli?! Ystäväni kertoi minulle hänen siskontytön samanlaisista kohtauksista ja että ne ovat normaaleita. Asia kuitenkin jäi vaivaamaan minua, ihmekös tuo, ja illalla nukkumaan käydessä tarkistin monta kertaa Miinan asennon ja että hengittää kunnolla. Jokainen itkun alku sinä iltana sai minut paniikkiin. Yön nukuin todella huonosti, Miina puolestaan hyvin. 

Seuraavana päivänä äitini soitti sairaanhoitajaystävälleen, joka kertoi kyseessä olevan affektikrampin. Lapsi siis "kiukustuu niin, että taju lähtee". Netistä luin ja niin se todella on, aivan normaalia, vaaratonta ja karusti sanottuna huvittavaa, että voi vauva raivostua niin että taju lähtee. Vaarattomaksi kohtausta on vaikea kuvitella, koska oikeasti se näyttää todella pelottavalta. Nyt onneksi tiedän tällaisen olevan mahdollista ja vältän mahdollisesti seuraavan krampin tullessa sen paniikin, joka valtasi minut nyt. Siitä olen vaan kovin häkeltynyt, ettei neuvolassa koskaan mainittu mitään tällaisesta? Ei koskaan. Mielestäni siitä kuuluisi kertoa kaiken muun vauvan terveyteen liittyvän faktan yhteydessä. Voi olla, että olisin osannut suhtautua siihen nyt myös rennommin, jos olisin tiennyt mikä se on. Ehkä.

Tiedoksi vaan teille kaikille pienten lasten äideille tai odottaville äideille, joilla ei tästä ollut tietoa.  

-Henna-

Synttärihulinaa!

Niin se juhlapäivä sieltä saapui. Aamupalan jälkeen äitini tuli meille Miinan kanssa ja minä läksin hakemaan etukäteen sukulaiseltani tilaamaa synttärikakkua. Kakun haettuani koristelin vielä viimeiset herkut ja sitten alettiin valmistautumaan vieraiden vastaanottoon! Kiirehän siinä tuli niinkuin nyt yleensä aina, vaikka kuinka yrittää valmistautua ei sitä koskaan kuitenkaan ole valmis! :D Kutsuun olin kirjoittanut juhlien alkavan 12 jälkeen.. ja juuri kun oltiin pukemassa Miinalle mekkoa niin ovikello soi, klo 11.50! Kiva.

Vieraita tuli useampia samalla oven avauksella, joten minun valmistautuminen ja meikkaus jäi välistä. Lahjapusseja tuli monta ja Miina oli ihan ihmeissään, mutta kortit tottakai olivat kiinnostavimpia! :D Ensimmäisestä paketista löytyi ihana niiskuneiti kaulakoru, aivan ihana. Miinan ensimmäinen kaulakoru. Muita lahjoja olivat mm. vanna, pulkka, palapelejä, kirjoja, pari mekkoa, legoja, muumi kurapuku, leikkikänny ja muita 'kivoja' kovaäänisiä leluja! Suureen suosioon pääsivät perässä vedettävä koira ja puhelin.

Tarjoiluista vähän pitää myös mainita, koska muistin kuviakin räpsiä! Suolaisia tarjottavia oli coctail piirakat, kinkkupiirakka, fetapaprika piirakka, suolakeksit ja sipsit. Makeaa löytyi sitten muffinsien, kakun, mustikkapiirakan ja cakepopsien muodossa. Itse tein kaikki muut, paitsi kakun. Lisäksi pöydässä oli karkkia, tikkareita, vesimelonia ja viinirypäleitä.

Muumi teemaa kunnioittaen tein piparimuoteilla juustoista ja makkaroista teemaan sopivia. Haisuli cakepopseihin sain idean eräästä blogista. Olivat söpöjä, hyvän makuisia, vaan hiton työläitä! 

Koristelussa myös muumit olivat aika suurena osana. Ihana yksityiskohta omasta mielestäni oli tuo viiri Miinan kuvilla, sen tilasin smartphotolta jo aikoja sitten :) 

1 vuotis kuvaa olen suunnitellut jo tovin ja ollut kovasti sitä mieltä, että kuvaamoon viedään. Nyt kuitenkin rahatilanne on hoitovapaan takia vähän tiukilla ja Miinan isi oli sitä mieltä, että samanlainen kamera niillä sielä kuvaamoissakin on, joten päätin sitten käyttää vähän mielikuvitustani ja "kuvaajan lahjoja" ja ottaa nuo kuvat ihan itse. Kovia mielipiteitä se on jakanut, eikä nämä nyt ihan kuvaamomateriaalia ole, tietenkään. Kelpaavat kuitenkin meille.  Tässä muutama. 

Vasemmanpuoleinen näistä on ehkä suosikkini.

 Vanhan matkalaukun löysin vaarini vintiltä ja halusin sitä käyttää kuvassa :) 

-Henna-

1v

Tänään se on, miinan ensimmäinen syntymäpäivä! Vaikea uskoa, että aika on kulunut näin nopeasti. Vuosi sitten makoiltiin sairaalassa ja ihmeteltiin pientä tuhisevaa kääröä ja nyt ihmetellään ensiaskelia ja siitä johtuvia riemun kiljahduksia. <3 

Nyt Miina osaa sanoa "äitä" "isi" ja tärkein "anna", jota kuullaankin pitkin päivää aina kun pöydällä näkyy jotain mielenkiintoista. Muumimukit ovat kiinnostavia ja niitä pitäisi päästä käpelöimään. Kaikkea vielä tuppaa maistelemaan, joten tarkkana on oltava. Kovasti Miina myös halii ja pussailee kaikkea, äitin ja isin lisäksi Vilmaa, joka ei välttämättä aina niin tykkää. Lillikin poistuu yleensä paikalta, kun miina lähestyy. Tosin nyt välimatkaa jää enää n.20cm mikä on aiemmin ollut metri. Hampaita löytyy kahdeksan ja poskihampaat tekee tuloaan. Pari kertaa puraissut minua olkapäästä oikein kunnolla ja itseäänkin kädestä. Lelujaan tarjoaa koko ajan vilmalle, mutta yleensä ei niitä huoli. Alla kuva poikkeustapauksesta kun palapelin paljoja kantelivat kumpakin :)

"Kuka tulee?" Kysymyksen on nyt myös oppinut Miina :D

Kulunut vuosi on ollut jännittävä ja ihana. Äitiys on paljon enemmän ja paljon ihanampaa mitä sitä osasi koskaan kuvitellakaan. Pienistä Miinan oppimista asioista syntyvä ilo ja riemu on mahtavaa katseltavaa, isoja asioita pienelle ihmiselle. <3

2013/2014

Huomenna olisi tiedossa siivouspäivä ja perjantaina leipomispäivä. Pikkusankarin juhlat pidetään sitten lauantaina. Synttäripostausta siis odoteltavissa ensiviikolla!


-Henna

Muskarimörkö

Silmätulehduksesta ja flunssasta parannuttuamme päästiin aloittamaan se muskari. Ensimmäinen kerta jäi välistä, mutta nyt ollaan käyty kolme kertaa. Viimeksi eilen. Ensimmäisellä kerralla multa meinas tulla itku. Miina oli ihan kamala! Ei viihtynyt yhtään sylissä, maassa makasi mahallaan ja huuti (siis huuti ihan suoraa kiukkuhuutoa), potki, raapi, puri, irvisti. Yritin ottaa syliin niin meni ihan lötköksi ja kirjaimellisesti valui mun käsistä. Huuto senkun koveni ja irvisteli mulle. Jos joku olisi sanonut, että näin tulee tapahtumaan, olisin voinut lyödä vetoa vaikka mistä, että eihän meiän Miina. Niin niin. Huh. 

Eilen meni jo vähän paremmin. Kiukuttelua oli hetken yhden kappaleen aikana, jolloin olisi pitänyt olla sylissä. En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkaan tuo tyttö ei sielä viihdy sylissä. Mukava porukka meitä on ja ei minun enkeli onneksi ole ainut joka siellä kiukkuaa.
Ensin lauletaan tervetuloa laulu joka menee jotakuinkin että "Hei hei Miina, hei hei Miina, aai aai ai ai aa, kiva kun olet täällä" ja sama lauletaan jokaiselle lapselle erikseen. Sen ajan Miina tykkää olla sylissä ja heilutella marakassia, mutta sitten jo täytyy päästä konttailemaan. Vielä ei ehkä ihan ole neito ymmärtänyt pointtia miksi sielä ollaan, mutta onhan niitä kertoja vielä jäljellä :) Pääasia, että ensimmäisellä kerralla yllättänyt mörkö näyttäytyi vain kerran!

Tuleva vaimo kuitenkin?

Nyt on syytä hymyyn. 10 vuotta ollaan tuon Miinan isin kanssa yhdessä oltu ja 15.9.2014 oli se päivä. Hän tietää, että haluan naimisiin. Onhan siitä puhuttu. Tai olenhan minä siitä puhunut :D A on aina ollut sitä mieltä, että koskaan hän ei naimisiin mene. No.. muutama kuukausi sitten mainitsin asiasta, että mielestäni tuo 10 vuotta alkaa olla aikalailla raja, kosinnan suhteen. Nimitinkin kyseisen päivän leikilläni eräpäiväksi.

Suuren suureksi yllätyksekseni hän vei minut kyseisenä päivänä kultajouseen. Yleensä ollaan vuosipäivää juhlistettu ihan perinteisesti, käymällä syömässä ravintolassa. Nytkin luulin, että syömään ollaan menossa, aina siihen yhteen risteykseen asti. Ihmettelin reittivalintaa ja sain sen käsityksen, että mennäänkin elokuviin. Vääräksi osoittautui sekin luulo. Kauppakeskuksen läpi kiemurtelun jälkeen A kurvasi nurkan takana häämöttävään kultajouseen ihana virne naamallaan <3

Kahden vaiheilla olin sormuksen kanssa, ihan perus vai jotain kiviä? Päädyin kuitenkin kauniisen keltakultasormukseen, jossa kolme pientä kiveä. Vähän blingiä, muttei liikaa. Sillä silmällä hän käski sormuksen valitsemaan, että sitä jaksan katsella sitten seuraavat 10 vuotta, ennen kuin toisen saan. Luotan kyllä, että nyt selvitään vähän lyhyemmällä ajalla ;D

Sitten ajeltiin ravintolaan syömään herkkulautanen kahdelle. Ihana ilta <3 

Jokainen on jotakin

Harvoin sitä tulee ajateltua hyviä puolia itsestään, tai etenkään sitä, että minkä hyvän puolen kukakin minussa näkee? Löysin facebookista kiertokirjeen, vai miksi niitä nyt kutsutaan, jossa pyydetään kavereita kertomaan yksi positiivinen asia sinusta. Erinäisistä syistä oloni ei ollut kovin hyvä tuona päivänä ja olin huonolla mielellä. Päätin kopioida tekstin omalle seinälleni ja yön aikana siihen olikin tullut monta kommenttia: kaunis, hyväsydäminen, hauska, iloinen, huomaavainen, sydämellinen, ihana ystävä. Kiitos. Hienoa ajatella, että joku on oikeasti sitä mieltä, että olen hauska tai kaunis. Kaikki ei miellytä kaikkia, minä en jotain, joku ei minua, niin se vaan on. Hyviä puolia kuitenkin on meissä jokaisessa ja se tulisi kaikkien muistaa. Varsinkin niinä huonoina päivinä!

Hyvää syksyä ihanat. 

Kiukuttelua

Nyt se on meilläkin opittu, kiukuttelun jalo taito. Onhan sitä toki joskus satunnaisesti nähty ja yleensä jostain tietystä syystä. Nyt kuitenkin on asia niin, että kiukku kuuluu melkeimpä joka päivään jossain vaiheessa. Neiti myös loukkaantuu syvästi, jos esim syöttötuolissa ei saakaan seisoa tai kiivetä pöydälle tai rappusista tulla naama edellä alas.  

Aikaisemmassa postauksessa mainitsin Miinan isin olevan työreissussa. Menneen viikon perusteella täytyy sanoa ihan rehellisesti, että todella, todella nostan hattua yksinhuoltajille. Vaikkei tuo meidän aurinko olekkaan pahimmasta päästä, on välillä aika raskasta. Nyt juuri on tyttö tullut siihen ikään, että osataan kontata ja kovaa, tukea vasten seisotaan ja halu olisi mennä koko ajan jokapaikkaan x100. Tarkoittaa siis, ettei tiskaamisesta esim tule mitään neitokaisen hereillä ollessa. Enää ei myöskään paljon viihdytä kävelytuolissa, koska eihän siitä pääse mihinkään! 

 

Iltakiukusta on tullut normi päivän päätös. En tiedä johtuuko yliväsymyksestä vai mistä, mutta mikään ei tunnu kelpaavan. Silmät ristissä vaeltelee pitkin taloa, haluaa syliin, ei halua syliin, sängyssä ei viihdy, tutti ei kelpaa, haluaa sänkyyn, maitopullon työntää pois jnejne. Ja loppujenlopuksi nukahtaa syliin kuitenkin. Päiväunia neiti ottaa joskus yhdet, joskus kahdet ja joskus vielä jopa kolmet. Yleensä noin puolesta tunnista kahteen tuntiin. 

Lauantaina huomasin rähmää neitokaisen silmässä ja päivän mittaan sitä seurailin. Iltaa kohti alkoi punoittaa vain enemmän ja enemmän ja rähmi kovasti. Soitin illalla lääkäriin ja ajan saimme sunnuntai aamuun, silmätulehdushan se. Nyt tippoja pitää laittaa 2 kertaa päivässä 3 päivän ajan. Ikävä vaiva, jonka uskon myös vaikuttavan tuohon kiukutteluun aika paljon. 

Musiikkileikkikoulu olisi alkanut tänään, mutta luulen että tämän takia se saa nyt jäädä. Lisäksi tunnen myös itse olevani vielä vähän puolikuntoinen. Ehditäänhän me sinne muskariin mennä ensiviikollakin, kun molemmat ollaan terveitä. <3