Äidinrakkaus

Olen jo kauan miettinyt tätä asiaa, ja sitä, kuinka sen sanoiksi pukisin.  Vähän jopa ehkä pelottaa tämä kirjoittaa. Kyseessä on iso asia ja aina on ihmisiä, jotka ovat erimieltä. 
No kirjoitan kuitenkin. 

Äitinä olo on upein tunne maailmassa. Se hetki, kun sen pienen käärön ensikerran rinnalle sai, muutti elämän. Samantien sisälläni heräsi tunneryöppy, jota en voinut kuvitellakaan. Onnea, iloa, surua, hellyyttä, voimaa, heikkoutta, mutta ennenkaikkea rakkautta. Niin erilaista rakkautta, kun koskaan aiemmin. Se tunne on sanoinkuvaamattoman upea.

Miina muutaman tunnin ikäisenä.

Tunneryöppy jatkui ensimmäiset kuukaudet, itkin onnesta lähes joka päivä. Pienikin liikuttava kohtaus jossain tvohjelmassa (eikä sen nyt niin liikuttavakaan tarvinnut olla), Miinan katselemisesta puhumattakaan. Voi, sitä on jo melkein ikävä. Oikeastaan vasta nyt, kun olen ajatusmaailmaani tutkinut ja seurannut Miinan kehitystä, osaan sanoa sen olevan sitä äidinrakkautta. Jokaisen naisen tulisi kokea se. Mielestäni ihminen, jolla ei ole lapsia ei tiedä mitä rakkaus on.

On olemassa ihmisiä, jotka eivät vaan halua lapsia. Syystä tai toisesta. Minäkin tunnen monia. Oma harrastus on tärkeämpi tai oma työ, onhan niitä syitä. Toivon, että he tietäisivät mistä jäävät paitsi! Oman lapsen syntymän jälkeen ei mikään muu ole enää niin tärkeää. Ei mikään. Surukseni tiedän myös ihmisiä, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät voi saada. Se on surullista ja se on väärin. Nämä ihmiset, jotka eivät vaan halua lapsia saisivat ja he jotka yli kaiken haluaisivat, eivät saa. Niin väärin. Onneksi on olemassa adoptiomahdollisuus ja kyllä varmasti se äidinrakkaus syttyy adoptiolapsenkin kanssa, kun äidillä on hyvä sydän. 

Nyt tiedän jo omasta tuttavapiiristäni monia, jotka napisevat että "kyllä minä tiedän mitä rakkaus on, olen seurustellut jo monta vuotta ja meillä on koira" Joo.. uskallan väittää, että ET tiedä. Kunhan se aika koittaa, kun olet ensimmäisen lapsesi saanut. Minä kysyn sitten tiesitkö. Puolisoa ja toista ihmistä, koiraa, kissaa ja hevosta voi rakastaa valtavasti, mutta omaa lastaan, sitä rakastaa vaan niin paljon enemmän.

Monesti pitelen Miinaa sylissäni ja mietin, miten vielä enemmän voisin rakastaa. Usein alkaa ihan itkettää, kun tuntuu, ettei sanat riitä sitä tunnetta kuvaamaan. Sitä rakkauden määrää.

Ja tässä nyt, 1v8kk.

T. Onnellinen äiti

Juhannus, se "keskikesän" juhla.

Perun aikasemmat puheeni siitä, että kesä on täällä. Ei taida ollakaan. Vaikken kovien helteiden ystävä ole, toivoisin kuitenkin että kesällä tarkenisi ilman villapaitaa ja pitkiä housuja.
Juhannus oli ei niin lämmin ja aurinkoinen. Olen jo monena vuotena ihmetellyt termiä keskikesän juhla. Tätä nykyä ennemminkin alkukesän. Jossain päin suomea oli kavereiden facebook kuvien mukaan ihan mukavat ilmat, meillä aurinkoa ei juurikaan näkynyt ja vettä ripotteli tämän tästä. Aattona oltiin ihan kotosalla vaan. Illalla käytiin kokkoa katsomassa ja sitten nukkumaan. 

 

18.6. sadepäivä, oltiin retkellä kodassa.

Miina ja isi <3

ystävältä saatu juhannuskimppu.

Juhannuspäivänä lähdettiin ajelulle ja päädyttiin pienen lenkin jälkeen meidän mökille. Mamma ja pappa olikin ihmeissään kun surautettiin pihaan. Aurinko pilkahti välillä pilvenraosta ja sitten satoi taas. Oli kuitenkin melko lämmin. Syötiin hyvin ja herkuteltiin raparperimansikkapiirakkaa jälkkäriksi. Namskis. Kotimatkalla meitä oli yksi vähemmän, Vilma nimittäin jäi mökille. Mamma lupasi tuoda sitten tullessaan.

Vilma ei välitä sataako vai paistaako.

Miinakin ois tahton uimaa.

Ei se viikonloppu meillä sen kummoisempi ollut. Mites teillä? Ensi vuonna toivon mukaan on vähän parempi, että pääsisi edes sinne uimaan.

Ainiin, olen nyt myös tavoitettavissa instagramin ihmeellisestä maailmasta, nimimerkillä emilianneh. Kauan vastustelin ja pidin moista täysin turhana... mutta eilen muutinkin mieleni. Pikkuhiljaa opettelen sitä käyttämään. :D

-Henna-

Päiväkahvit kodassa

Asutaan Miinan isin kotitalossa ja pihalla on aina nököttänyt kota. Tai niin kauan kuin minä olen kuvioissa ollut mukana. Remontin yhteydessä se sai uuden paikan pihan perältä ja siellä se on nyt ollut. Unholassa. Yksinään. Aina välillä sinne on kurkattu ja taas vaan ovi kylmästi suljettu. Eräänä päivänä viimeviikolla tähän tuli kuitenkin muutos.

Pihahommissa ollessani päätin vilkaista ovesta sisään, jos jonkunlaisen inspiraation saisi. Ja kuinka ollakkaan, alkoi mielikuvitus lentää. Eikun tuumasta toimeen ja hommiin. Hämähäkin seitit ja ampiaisen pesänalut sai kyytiä kun harja heilui. Pyyhin penkit ja hyllyt pölystä ja ikkunatkin pesin. Tuoksui puhtaalta ja inhoamani hämähäkin seitit olivat poissa. Seuraavana päivänä lähdettin kirppiksiä kiertelemään, josko löytyisi jotain sopivaa millä kodan saisi kotoisaksi. Löytyikin. Muutamalla kirpparilla käytiin ja jo oli tavaraa vaikka kuin. Vain muutama tavara on omiani, kuten kahvipannu ja pari koristetta.

Tässä melkein kokonaisuus. Paljon on tyynyjä ja vielä voisi olla lisääkin. Kaksi lempparia on löytynyt...

...tämä..

..ja tämä. ;D

Ikkunoita koristaa tähdet, jotka sain lahjaksi ystävältäni <3

Penkillä ihana vanhanaikainen kahvipurkki ja kori.

 

Mikäs sen mukavampaa, kun nauttia kahvit "uudessa" kodassa hyvässä seurassa.

Kolmen vuoden tauon jälkeen koitti myös se päivä kun Lilliä alkoi kiinnostaa ulkoilma. Yhtenä päivänä grillattiin ja uteliaana karvakorva hiipi ovelle aina kun siitä kuljettiin. Suunnittelin jo viime kesänä, että kun piha saadaan kuntoon ja valmiiksi, eikä sielä enää pörrää koneita ja muuta sinne kuulumatonta, niin sitten pääsee kyllä vanha rouva ulos. Oltiin myös miinan isin kanssa keskusteltu siitä, kuinka hankalaa tulee kesällä olemaan jos ei sitä lasketa. Kesällä kuitenkin on kiva, että takaovi on auki koko päivän ja siitä kulkee kukin miten haluaa. Nyt se on mahdollista. Parin viikon ajan Lilli on nyt ulkoillut ja oikein hyvällä menestyksellä. Käy kyllä pihan ulkopuolella, mutta vauhdilla tulee takaisin. Tuo muutaman vuoden sisällä olo on ollut kyllä hyväksikin, vähän on arka ja pelkää melkein kaikkea, joten ei uskalla minun onnekseni kovin kauas lähteä. Kerää rohkeutta ja suurentaa reviiriään ihan rauhassa.

-Henna-