Äidinrakkaus

Olen jo kauan miettinyt tätä asiaa, ja sitä, kuinka sen sanoiksi pukisin.  Vähän jopa ehkä pelottaa tämä kirjoittaa. Kyseessä on iso asia ja aina on ihmisiä, jotka ovat erimieltä. 
No kirjoitan kuitenkin. 

Äitinä olo on upein tunne maailmassa. Se hetki, kun sen pienen käärön ensikerran rinnalle sai, muutti elämän. Samantien sisälläni heräsi tunneryöppy, jota en voinut kuvitellakaan. Onnea, iloa, surua, hellyyttä, voimaa, heikkoutta, mutta ennenkaikkea rakkautta. Niin erilaista rakkautta, kun koskaan aiemmin. Se tunne on sanoinkuvaamattoman upea.

Miina muutaman tunnin ikäisenä.

Tunneryöppy jatkui ensimmäiset kuukaudet, itkin onnesta lähes joka päivä. Pienikin liikuttava kohtaus jossain tvohjelmassa (eikä sen nyt niin liikuttavakaan tarvinnut olla), Miinan katselemisesta puhumattakaan. Voi, sitä on jo melkein ikävä. Oikeastaan vasta nyt, kun olen ajatusmaailmaani tutkinut ja seurannut Miinan kehitystä, osaan sanoa sen olevan sitä äidinrakkautta. Jokaisen naisen tulisi kokea se. Mielestäni ihminen, jolla ei ole lapsia ei tiedä mitä rakkaus on.

On olemassa ihmisiä, jotka eivät vaan halua lapsia. Syystä tai toisesta. Minäkin tunnen monia. Oma harrastus on tärkeämpi tai oma työ, onhan niitä syitä. Toivon, että he tietäisivät mistä jäävät paitsi! Oman lapsen syntymän jälkeen ei mikään muu ole enää niin tärkeää. Ei mikään. Surukseni tiedän myös ihmisiä, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät voi saada. Se on surullista ja se on väärin. Nämä ihmiset, jotka eivät vaan halua lapsia saisivat ja he jotka yli kaiken haluaisivat, eivät saa. Niin väärin. Onneksi on olemassa adoptiomahdollisuus ja kyllä varmasti se äidinrakkaus syttyy adoptiolapsenkin kanssa, kun äidillä on hyvä sydän. 

Nyt tiedän jo omasta tuttavapiiristäni monia, jotka napisevat että "kyllä minä tiedän mitä rakkaus on, olen seurustellut jo monta vuotta ja meillä on koira" Joo.. uskallan väittää, että ET tiedä. Kunhan se aika koittaa, kun olet ensimmäisen lapsesi saanut. Minä kysyn sitten tiesitkö. Puolisoa ja toista ihmistä, koiraa, kissaa ja hevosta voi rakastaa valtavasti, mutta omaa lastaan, sitä rakastaa vaan niin paljon enemmän.

Monesti pitelen Miinaa sylissäni ja mietin, miten vielä enemmän voisin rakastaa. Usein alkaa ihan itkettää, kun tuntuu, ettei sanat riitä sitä tunnetta kuvaamaan. Sitä rakkauden määrää.

Ja tässä nyt, 1v8kk.

T. Onnellinen äiti