Vuosi täynnä

Aika lailla vuosi sitten aloitin tämän blogin. Ensimmäisessä kirjoituksessa pohdin, että riittääköhän kiinnostukseni tänne kirjoittaa ja keksinkö aiheita. Yllättävän paljon olenkin kirjoittanut, vaikka välillä tuntui etten tiedä mistä. Lukijoitakin ilmeisesti on, seuraajia kaikki kaksi! :D Parempi sekin kun ei yhtään. Tästä on hyvä jatkaa.

26.4.2014 siis kirjoitin ensimmäisen kerran. Silloin pihamme muistutti lähinnä työmaata ja vihreää sielä oli yhden koivun oksan verran. Nyt on tilanne vähän erilainen. Viime kesän istutuksista suurin osa on säilynyt hengissä, ihme. Ja löytyipä penkistä pienen pieniä kukkiakin, joiden nimiä tosin en tiedä. Muistan vaan kun kesällä hullunlailla kaikenmaailman sipuleita kukkapenkkeihin äitini kanssa viljeltiin ja näköjään kannatti. Innolla odottelen mitä sieltä vielä nouseekaan. 

 

Myös talvehtimassa olleet siilit on varastosta kannettu paikalleen.

Pihaa ollaan myös aina välillä siivoiltu Miinan kanssa. Mamma löysi kirppikseltä neidille omat kottarit ja kyllä niille on ollutkin käyttöä. Pieni apulainen on oikein innokas aina juuri sen verran kun huvittaa. Suurin osa tuosta ulkona oleilusta meneekin Miinan seuraamiseen, milloin viipottaa mihinkin. Hiekkakakkuja ollaan myös päästy tekemään. Kiitos papan, joka toi Miinalle vähän hiekkaa. Hiekkalaatikko on kyllä ensimmäisenä hankintalistalla, sen verran kovasti innostui tytsy tekemään "kakkoo" :) <3 

Myös grillikausi on avattu, yhtenä lämpöisenä päivänä pari viikkoa sitten. Meillä tuo ruokailu aina lähtee vähän lapasesta. Usein syödään ihan omalla porukalla, Minä, Antti ja Miina. Tosin ruoan määrää kun katsoo, voisi kuvitella syöjiä olevan vähintään tuplasti enemmän. Oli pihviä, makkaraa, pekoninakkeja, vihreää salaattia, valmis salaatteja ja keitettyjä perunoita. Ihanaa. Miinallekin maistui makkara ja mehu <3 

Vappua odotellaan. Silloin saan taas rakkaimmat ystävät kylään. Vapun tunnelmia postailen sitten joskus :) Heipparallaa! 

-Henna-

Vanhanaikainen(ko?)

Huomaan olevani joissain asioissa vanhanaikainen. Ajatukseni, ja joskus jopa kommenttini, muistuttavat entistä enemmän äitini tapaisilta. Välillä en edes kehtaa sanoa mitä jostakin asiasta olen mieltä, koska tajuan jo asiaa ajatellessani, että se on ihan mummo. Välillä taas ehdin avata suuni vaikkei tarkoitus olisi, ja usein silloin tulee joku typerä kommentti, joka ärsyttää minua itseänikin vanhanaikaisuudellaan ja kuulostaa niin äidiltä tai jopa mummolta. ÄH!

No kuitenkin, nyt aion kertoa ajatukseni tänne nykyajasta ja siitä kuinka se ärsyttää. Naurakaa vaan ihan reilusti, mutta tätä mieltä minä olen. Uskallan myös väittää, että on niitäkin ihmisiä, jotka ovat kanssani samaa mieltä. Aiheita on paljon ja postauksesta tulisi toooosi pitkä, joten yritän nyt tiivistää tähän ne mitkä eniten ärsyttää.

Aloitetaan nyt vaikka tableteista. Ymmärrän kyllä, että se on tärkeä laite monelle esim. työssä, koska on niin pieni ja helppo kantaa mukana, pääsee nettiin milloin ja missä vaan. Lisäksi siinä on kamera ja käsittääkseni niillä voi lähettää viestejä ja jopa soittaa? Löytyy skype ja mese ja wifi, spotify (ja liuta muita ohjelmia joiden nimiä en edes tiedä), instagram, kalenteri ja sähköposti ja kaikki on niin niin helppoa ja niin hyvässä tallessa tässä v***n vekottimessa. Meilläkin iPad on, tosin en minä sitä käytä. En osaa, eikä kiinnosta opetella. Netin osaan avata ja pelata siihen asennettuja pelejä, mutta siinä se. Sitten on nämä älypuhelimet, joissa myös superhyvä kamera, netti, sähköposti, kalenteri ja satatuhatta muuta sovellusta, joita ilman ei vaan yksinkertaisesti pärjää. Siis kaikki samat kuin tableteissa. Ja usealla ihmisellä on nämä molemmat!? Myönnän, että myös itseltäni löytyy älypuhelin, koska olen sen saanut lahjaksi. Pärjäisin kyllä hyvin ilmankin. Todella. Puhelimella on minun mielestäni tarkoitus soittaa ja lähettää viestejä, se riittää. Ei sillä tarvitse lukea uutisia aina kun mahdollista tai katsoa elokuvaa! Kamera taas on olemassa sitä varten, että otetaan kuvia ja tietokone, että pääsee nettiin. Uutiset voi hyvin lukea sieltä netistä tai vielä parempi, ihan oikeasta, postilaatikosta haetusta, lehdestä!

Pienillä lapsilla on omat tabletit tai älypuhelimet jo suurinpiirtein ennen kuin osataan puhua. Viimeistään sitten, kun päiväkotiin mennään. K A M A L A A !!!! Kohta ei ulkoleikit, harrastukset, piirtäminen, lautapelit tai mikään vastaava normaali enää kiinnosta. Laitteesta tulee jokapäiväinen tärkeä ajanviete ja oikeat asiat unohtuu. Itse sain puhelimen muistaakseni viidennellä tai kuudennella luokalla. Se on mielestäni ihan hyvä aika. Toki täytyy myöntää, että silloin oli myös lankapuhelin.  Ylä-asteelle siirryttäessä kännykästä tulikin sitten oikeasti tarpeellinen.

Järkyttävää ajatella, millainen maailma on joskus tulevaisuudessa tai millaisia tulevat olemaan lapsenlapsenlapsemme. Silloin varmaan älypuhelimella (tai jo jollain paljon kehittyneemmällä vempeleellä, mitä ei vielä ole edes keksitty) tilataan vauva, joka toimitetaan postissa haluttuna päivänä haluttuun kellon aikaan. Tietenkin äiti ja isä ovat itse valinneet siihen asennetussa sovelluksessa vauvan sukupuolen ja mitat ja silmien värin ja ulkonäön. Tullessaan postista vauva osaa jo puhua ja kävellä ja tietenkin sillä on puhelin, jolla päivittää faceen ja instaan että "hei maailma, täällä ollaan". No joo.. onneksi en elä enää sadan vuoden päästä ja näe mitä täällä tapahtuu! Silloin kuolisin viimeistään ärsytykseen.

Kaikki kuvat, joita sitten näillä puhelimilla ja tableteilla räpsitään tallennetaan tietokoneelle. Ehkä ne joillan tallentuvat jopa ihan itsestään jonkun sovelluksen ansiosta. En tiedä. Sitten facebook ja insta täyttyy näistä kuvista, jotka ei ketään kiinnosta. Omaksi iloksihan niitä kuvia otetaan. Tai ainakin minä otan. Minusta on ihanaa katsella valokuva albumia, jossa on ihan niitä oikeita valokuvia. Olen tehnyt albumit Lillistä ja Vilmasta ja nyt myös Miinasta. Lisäksi olen tilannut monia kuvakirjojakin, ne on ehkä siinä nykyajan ja vanhanaikaisen välissä. Haluan Miinalle näyttää joskus kuvia, jotka on otettu synnärillä juuri kun pieni ihme on tullut maailmaan, tai kuvia ristiäisistä, synttäreiltä, matkoilta. Onneksi näistä tärkeistä hetkistä ja matkoista minulla on kirjat. Mitä jos ne kaikki kuvat vaan olisi koneella? Kone hajoaa ja sinne meni? Kiva.
 

Jokapaikassa ihmiset selaavat vain puhelimiaan, huomaamatta mitään muuta.  Myönnän, että on ihan mukavaa vaikka lääkärin vastaanottoaikaa odotellessa ehkä lukea uutiset tai katsoa mitä facebookkiin kuuluu. Tosin ihan yhtä mukavaa on lukea ihan oikeaa lehteä siitä lehtikorista. Se, että puhelinta tuijotetaan kaupassa, kylässä, elokuvissa, kylpyammeessa, lenkillä, vessassa, autoa ajaessa, leikkipuistossa lasten kanssa ollessa, imettäessä, melkein missä vain, on mielestäni ärsyttävää. Katsoopa ympärilleen missä vaan, aina näkee näitä ihmisiä. Sairasta. Liian moni on riippuvainen puhelimestaan! Aihe saa minut suunnattoman ärsyyntyneeksi ja voisin paasata tästä(kin) kilometritolkulla. Mistäpä muusta ne lapset sitten mallia ottaa?? Niin..

"Tää on nykyaikaa" sanonta saa minut näkemään punaista. Tarviiko kaiken olla? 

Olen puhunut. 

Uusi harrastus

Niin on aika taas juossut, että hyvä jos on perässä pysynyt. Monena päivänä ollut blogi mielessä, ja että olisi kiva jotain tänne kirjoittaa. Päivät on täynnä touhua, suurimmaksi osaksi sitä normaalia arkea. Ulkoilua, leikkimistä, ruoan laittoa, syömistä, pyykin pesua, muskaria, kahvihetkiä, kävelyä, juoksua, siivousta, kirppistä.. ja kahvakuulailua. Kyllä. Kaksi kertaa ollaan ystäväni kanssa käyty kahvakuula tunnilla ja on se mahtavaa. Innolla odotan jo seuraavaa tuntia. Lisäksi on vähän luksustakin mahtunut tähän arkeen, pitkästä aikaa kävin parturissa ja hierojalla.

Useasti ulkoillaan Miinan ja Vilman kanssa aamupäivällä, aamupalan jälkeen. Käydään kävelyllä ja Miinakin kävelee, kun pyörätiellä mennään. Välillä työntää rattaita ja sitten taas taluttaa Vilmaa. Ihana. Lenkin jälkeen sitten hengaillaan tossa pihalla, siivoillaan vähän lumen alta paljastuvia roskia ja ihmetellään kaikkia uusia juttuja, kiviä, oksia, käpyjä yms. ja välillä heitellään hauvalle palloa. Sitten sisälle, syömään ja päiväunille. Päiväunien aikaan  yritän pääsääntöisesti siivota keittiön ja laittaa pyykit pesuun ja toiset kuivumaan. Välillä ehdin myös siistiä muuta osaa tästä huushollista, kuten kerättyä lelut pois jaloista ja vähän pyyhittyä lattioita. Useasti kuitenkin tulee istahdettua tähän koneelle ja siinä se aika sitten kuluukin. Päivällä unien jälkeen käydään kaupassa jos tarve vaatii, leikitään ja touhuillaan yhdessä täällä kotona, milloin mitäkin. 

Illalla sitten jätän Miinan isin kanssa kotiin ja otan hetken omaa aikaa. Tai aikaa Vilman kanssa. Nyt myös hyvä ystäväni on liittynyt meidän seuraan iltalenkillä. Kävellään reippaasti ja juostaan pätkiä oman jaksamisen mukaan. Tavoitteenahan tietysti on, että joskus pystyisi juoksemaan vaikka koko lenkin. Tai edes puolet siitä. Aloittelijoitahan tässä ollaan, mutta kyllä se tästä taas lähtee. :) 

Kevään tullen myös kirppis on tullut taas tutuksi. Vaatekaapit siivottu ja kaikki turha ja vähän enemmänkin kiikutettu myyntiin. Täytyy vaan toivoa,että menisivät kaupaksi kun ei ihan roskiinkaan raaskisi heittää hyviä ehjiä vähänkäytettyjä, ja jotkus jopa uusia, vaatteita.

Pääsiäinenkin taas on yllättänyt ihan täysin. Heh. Tänä vuonna koristelut on kyllä ihan minimissä. Ihan hävettää myöntää, keittiön pöydällä on oranssi poppana ja narsissi. Eteisen lipaston päällä virpojilta saadut vitsat. Siinä se. Pääsiäismunia on tullut syötyä, vähän liikaakin, siksi ehkä niin ylpeänä uusista harrastuksistani mainitsinkin :D

Tällaista taas tälläerää, hyvää pääsiäistä! 


-Henna-